Skip to content

Käänteentekeviä kohtaamisia, joista syntyy kasvua ja uutta liiketoimintaa.

Messut markkinointikeinona – miksi investoida?

Yksi henkilökohtainen kokemus on enemmän kuin sata myyntipuhetta. Messuilla ulottuvillanne on parin päivän aikana tuhansia aiheestanne kiinnostuneita potentiaalisia asiakkaita. Teillä on mahdollisuus tutustua lukuisiin uusiin asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin. Kasvotusten voitte esitellä tuotteitanne ja ratkaisujanne havainnollistaen, keräten palautetta ja liidejä.

Maailman muuttuessa yhä digitaalisemmaksi, kasvokkain tapahtuvien kohtaamisten arvo korostuu entisestään. Aidoissa kohtaamisissa osaajat verkostoituvat, inspiroituvat, tekevät bisnestä ja kehittävät alaa. Tulevaisuutta voi rakentaa vain yhdessä.

Messut mediana ovat

Tuloksellisin

  • Kävijä on kiinnostunut alasta, yrityksesi tuotteista ja palveluista.
  • Mahdollista kohdata tuhansia potentiaalisia asiakkaita yhdellä kertaa.
  • Kävijät tekevät ostoksia. Tapahtuma kasvattaa yrityksen ja tuotteen tai palvelun tunnettuutta.

Sosiaalisin

  • Messut ovat aidosti sosiaalisin media, sillä silloin kohdataan kasvokkain.
  • Kohtaaminen sitouttaa parhaiten hetkeen, jolloin huomio ja keskittyminen ovat oikeassa asiassa.
  • Vuorovaikutus korostuu ja kasvokkain viestisi on selkein.

Elämyksellisin

  • Kävijät omaksuvat tietoa tuotteestasi ja palveluistasi kaikilla aisteillaan.
  • Kävijät hakevat uutta tietoa alasta, tuotteista ja palveluista. He tapaavat vanhoja ja uusia kollegoita.
  • Kohtaaminen on paras tapa herättää huomiota ja ansaita luottamusta asiakkaissasi.

Oletpa kokenut konkari etsimässä uusia ideoita tai ensikertaa messuosallistumista suunnittelemassa, autamme mielellämme. Alla kootusti hyviä vinkkejä ja valmennuksia.

Miten suunnittelet onnistuneet messut?

Onnistunut messuille osallistuminen lähtee hyvästä suunnittelusta. Mitkä ovat tavoitteenne ja käytettävissä olevat resurssinne. Myyttekö paikan päällä, keräättekö liidejä, etsittekö kumppaneita – ketä haluatte messuilla tavoittaa? Hyödynnä messut tehokkaasti osana markkinointiasi jo ennen tapahtumaa ja hoida huolellisesti myös jälkimarkkinointi.

Valitse itsellesi alta parhaat vinkit ja valmennukset messusuunnitteluun.
Kysy lisää messuvalmennuksista Expomarkin yhteyshenkilöltäsi.

Osaavat kumppanit takaavat onnistumisen messuilla

Expomarkin tapahtumat rakennetaan yhdessä alansa huippuosaajien kanssa. Kun päätätte osallistua messuille, voitte valita valmiit pakettiratkaisut tai yksilöllisesti suunnitellut kokonaisuudet. Molemmat luonnistuvat sujuvasti yhteistyökumppaneidemme kanssa.

Expotec, Expomarkin kumppani messuilla

Expotecilta tilaat helposti visuaalisesti raikkaat sekä toiminnallisesti mestarilliset messuosastot kalustettuina ja juuri sinun yrityksesi ilmeellä höystettynä – kysy lisää!

Expotec Oy | 0207 437 310 | messut@expotec.fi | expotec.fi

Bright, Expomarkin kumppani messuilla

Bright Finland tarjoaa palveluja kattoripustamiseen ja osastojen AV-palveluun niin suurille kuin pienillekin messuosastoille. Meiltä saatte myös teknisten kokonaisratkaisujen suunnittelun ja palvelun. Lisätietoja:

Bright Finland Oy | Veera Niemi | +358 44 782 2293 | veera.niemi@brightgroup.com | brightgroup.fi

Ota yhteyttä Expomarkiin