Siirry sisältöön
Meistä

Saamme asiat tapahtumaan

Tulevaisuus tarvitsee kohtaamisia

Expomark tuo yhteen alojensa osaajat, tiedon ja ratkaisut järjestämällä omien alojensa ykköstapahtumia ympäri Suomea: Tampereella, Oulussa, Kalajoella, Helsingissä ja Riihimäellä. Missionamme on edistää suomalaista elinkeinoelämää mahdollistamalla merkityksellisiä kohtaamisia. Olemme Suomen Messujen tytäryhtiö ja seitsemän hengen tiimimme toimipaikkana on Jyväskylä.

Tapahtumiamme ovat Pohjoinen Teollisuus, Energiamessut, Proforest, Apuväline-tapahtuma, Hyvä Ikä sekä Fysioterapia & Kuntoutus. Teknologia-tapahtumassa vastuullamme on Energian ja Kunnossapidon messualue ja ohjelma. Lisäksi järjestämme Promaint ry:n kanssa Kunnossapitokongressin.

Kohtaamisia. Näkemyksiä. Oivalluksia.

Omien alojensa huipputapahtumat kokoavat yhteen osaajat, tiedon ja ratkaisut. Mahdollistamalla tuloksellisia kohtaamisia edistämme suomalaista elinkeinoelämää.

Kestäviä
tapahtumia

Kannamme vastuuta ihmisistä, ympäristöstä ja taloudellisesta kestävyydestä.

Kumppanit
ja yhteistyö

Suunnittelemme ja toteutamme tapahtumamme tiiviissä yhteistyössä alan asiantuntijoiden kanssa.

Kuvassa Expomarkin tiimi kesällä ulkona lehmuksen alla

Olemme linkki, joka yhdistää osaajat, tiedon ja ratkaisut

Expomarkin ainutlaatuista osaamista on tuoda aina tietyn alan vaikuttajat yhteen uutta luovassa hengessä. Näissä inspiroivissa tapahtumissa ihmiset saavat innostua omasta alastaan, saman alan ihmisistä ja paremman tulevaisuuden kehittämisestä yhdessä. Yhteistyöstä syntyy uusia oivalluksia, jaettua tietoa ja tuloksellista suomalaisen elinkeinoelämän kehitystä.

Expomarkin tarina

Kohtaamisissa syntyy aina jotain uutta

Yli 30-vuotinen tarinamme on tuonut meille sekä vankkaa kokemusta että kykyä muutoksiin.

Arvomaailmamme

Joukkovoima

  • Vain yhteistyöllä voimme loihtia onnistuneita tapahtumia
  • Yhdessä olemme enemmän ja uudistumme rohkeasti
  • Tiimi tuo iloa ja yhteistä hyvinvointia

Uudistaminen

  • Kuuntelemme verkostojamme ja tunnistamme hiljaisia signaaleja
  • Autamme asiakkaitamme kehittämään omaa liiketoimintaansa
  • Rakennamme yhdessä parempaa tulevaisuutta

Vastuullisuus

  • Kohtelemme kaikkia yhdenvertaisesti
  • Huomioimme toiminnassa kestävän kehityksen
  • Tunnemme vastuumme ja edistämme ympäristöä vaalivia ratkaisuja

Expomark on osa Suomen Messut
-konsernia

Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi.

Messukeskus – The Real Social Media