-

Expomark valmistautuu syksyn messujen turvallisuuteen huolellisesti

2020 on ollut poikkeuksellinen vuosi myös tapahtuma-alalle. Maaliskuussa koronaviruksen vuoksi asetettu poikkeustila sulki ensimmäisenä suuret yleisötapahtumat. Kielto on toistaiseksi voimassa heinäkuun loppuun saakka. Nyt kun rajoituksia on alettu purkaa ja yhteiskuntaa avaamaan, Messu- ja tapahtumajärjestäjät odottavat uusia ohjeistuksia viranomaistahoilta.

Expomark valmistautuu tuleviin tapahtumiin huolellisesti, viranomaisten ohjeistuksia sekä tapahtuma-alan hyviä käytänteitä noudattaen. Tärkeintä ovat terveys ja turvallisuus. Olemme saaneet hyvää ohjeistusta emoyhtiöltämme Suomen Messuilta sekä toimialan omalta järjestöltä, Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:ltä, joka seuraa tarkasti myös kansainvälisiä ohjeistuksia.

Messuilla pystytään mm. huomioimaan yleisömääriä, ohjeistamaan kulkusuuntia ja pitämään turvavälejä. Tilojen korostetun siivouksen lisäksi hygienia huomioidaan mm. käsidesein ja käsikosketuksia välttämällä. Esim. messuille rekisteröityminen tulee tehdä etukäteen, yhteiskäytössä olevia päätelaitteita ei voida sisääntuloihin tässä tilanteessa laittaa.

Messut perustuvat kohtaamisiin, joissa syntyy aina jotain uutta: ideoita, ratkaisuja ja liiketoimintaa. Messuilla on merkittävä taloudellinen vaikutus myös tapahtumapaikkakunnalle. Haluamme olla mukana edistämässä suomalaista elinkeinoelämää tänäkin syksynä tuottamalla turvallisia, omien toimialojensa ykköstapahtumia.

Expomarkin tulevia tapahtumia ovat Pohjoinen Teollisuus Oulussa, Energia Tampereella sekä Hyvä Ikä ja Fysioterapia & Kuntoutus Helsingissä. Valmistaudumme jokaisen tapahtuman turvallisuuteen huolellisesti yhteistyössä tapahtumapaikan ja kumppaneidemme kanssa.

Työstämme parhaillaan ohjeistuksia jokaiseen tapahtumaan niin näytteilleasettajille kuin kävijöillekin. Tiedotamme valmistautumisesta syksyn tapahtumiin ja ohjeistuksista vielä tarkemmin, sekä nettisivuillamme että uutiskirjeissämme.

Expomark on messujen ja ammattitapahtumien näkemyksellinen toteuttaja. Tuomme yhteen toimialan osaajat, tiedon ja ratkaisut mahdollistaen käänteentekeviä kohtaamisia.

Turvallisiin kohtaamisiin,

Expomarkin tiimi

Lisätietoja:

Tomi Niemi, toimitusjohtaja, Expomark Oy
040 765 6248, tomi.niemi@expomark.fi