Pohjoinen Teollisuus 2018: Suurhankkeet työllistävät teollisuusyrityksiä Pohjoisessa

27.02.2018

Pohjois-Suomen teollisuus edustaa Suomen viennistä noin 10 prosenttia. Suunnitteilla olevat suurhankkeet vahvistavat pohjoisen teollisuuden roolia Suomen kartalla. Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma 23.–24. toukokuuta kokoaa yhteen hankkeiden edustajat, alueen teollisuustoimijat ja tuoreimman tiedon.

Kaikkiaan Pohjois-Suomessa on suunnitteilla esimerkiksi biolaitosten, kaivannaisteollisuuden ja julkisen sektorin alueella noin 13 miljardin euron edestä investointeja. – Toteutuessaan suurhankkeet tarkoittavat kasvua, työtä ja teollisuuden kehittymistä niin pohjoisessa kuin laajemmallakin vaikutusalueella, kertoo Oulun kauppakamarin varatoimitusjohtaja Esa Pellikainen.

Pohjoinen Teollisuus

Konkreettisia liiketoiminnan ja yhteistyön mahdollisuuksia on esillä Oulun kauppakamarin suurhankeinfossa 23.5. kello 12 alkaen. Yksi esiteltävistä esimerkeistä on Fennovoiman Hanhikivi 1, Suomen suurin investointihanke. Se työllistää jo nyt noin neljääsataa yritystä, niistä noin puolet on suomalaisia. Päätöstä Hanhikivi 1:n rakentamisluvasta odotetaan 2019.

Suurhankeinfo on tiivis ja informatiivinen tilaisuus, joka auttaa yrityksiä tarttumaan tarjolla oleviin tilaisuuksiin. Ohjelmassa on suurhankkeiden edustajien esityksiä ja mahdollisuuksia verkostoitua hankkeiden edustajien kanssa.

– Infossa on toimitusketjuun haluaville konkreettista tietoa siitä miten hankkeet etenevät, mitkä ovat niiden tarpeet alihankkijoita ja alueen palveluita ajatellen, kertoo Pellikainen.

Työturvallisuus on yksi liiketoiminnan tulostekijä

Turvallisuuden merkitys teollisuudessa korostuu entisestään. Se kertoo vastuullisuudesta ja organisaation toimintatavoista. Pitkäjänteinen turvallisuustyö myös näkyy viivan alla ja työtyytyväisyydessä. Suuryritykset vaativat palveluntarjoajiensa työturvallisuudelta yhä enemmän.

– Avainasia on, että työturvallisuutta johdetaan yhtenä liiketoiminnan tulostekijänä. Tarvitaan tavoitteet, mittarit ja järjestelmällisiä tekoja, jotka vievät tavoitteita kohti. Sitä saat mitä mittaat pätee myös turvallisuuden suhteen, sanoo Pohjois-Suomen Turvapuisto ry:n Olli Airaksinen.

Työturvallisuus koskettaa yrityksissä kaikkia tasoja. Sen on aina lähdettävä johtamisesta, toisaalta jokaisen on voitava vaikuttaa siihen, kuinka turvallisuus toteutuu omassa työssä.

– Laskelman mukaan jokainen turvallisuuteen investoitu euro maksaa itsensä 5–6-kertaisena takaisin. Yleensä turvallista työtapaa pohtiessa tulee kehittäneeksi samalla tehokkuutta. Motivaattorina turvallisuus on hyvä, sillä jokainen hyötyy siitä, Airaksinen toteaa.

Työturvallisuuden johtamisen näkökulmia -seminaari antaa näkemyksiä ja vinkkejä teollisuuden turvallisuuteen torstaina 24.5. aamupäivällä. Tietoa ja yritysten kokemuksia työturvallisuuden kehittämisestä on tarjolla myös Pohjois-Suomen Turvapuiston messuosastolla. Oulussa sijaitseva Turvapuisto-oppimisympäristö esittelee havainnollisesti erilaisia vaaratilanteita ja hyviä käytäntöjä turvallisuuden edistämiseksi. Yritysten ja oppilaitosten koulutuspaikkana toimiva konsepti perustuu yritysten kokemuksiin ja osaamiseen sekä tutkittuun tietoon.

– Turvapuistossa näkee tehokkaasti millä toimenpiteillä turvallisuudessa pääsee eteenpäin. Tarinat ja havainnollisuus herättelevät, Airaksinen sanoo.

Työturvallisuus

Asiantuntijatietoa, verkostoja, fiilistä ja street foodia

Pohjoinen Teollisuus -tapahtuman monipuolinen ohjelma seminaareineen nostaa esiin teollisuuden ajankohtaiset puheenaiheet digitalisaatiosta ja energiasta turvallisuuteen ja osaamiseen. Tapahtumassa on mukana yli 300 näytteilleasettajaa.

Ohjelmassa ovat esillä muun muassa digitalisaatio, automaatio, logistiikka, kunnossapito, turvallisuus, energia ja luonnonvarat. Asiantuntijapuheenvuoroja kuullaan kaikille kävijöille avoimilla messujen ohjelmalavoilla.

Pohjoinen Teollisuus -kongressi kokoaa 23.5. alan toimijat ajankohtaiskatsauksen äärelle. Keskiviikkona ohjelmassa ovat seminaari Pohjoisen tieverkon investoinneista ja huoltovarmuudesta. Torstain 24.5. seminaaritarjonta nostaa turvallisuuden lisäksi esiin kaivannaisteollisuuden erityiskysymykset Mining 4.0 -seminaarissa. Kestävän kaivostoiminnan verkoston paneelikeskustelun teema on energiamurros ja sen vaikutukset metallien kysyntään.Mato Valtonen

Laajennetun Kuljetus ja logistiikka -ulkoalueen ohjelmateltta, yritysalueet ja street food -tarjonta kiinnostavat myös muita kuin logistiikka-alan ammattilaisia. Messupäivien aikana käydään Teollisuuden Tekijöiden ammattimestaruuskilpailut. Juontajana ja esiintyjänä messuilla on Mato Valtonen.

– Teollisuuden toimijoita kokoavalle messutapahtumalle on paikka ja tarve pohjoisessa. Se kokoaa keskeisiä isoja toimijoita ja alihankkijoita saman katon alle, tutustumaan toisiinsa, verkostoitumaan ja tekemään kauppaa, Esa Pellikainen sanoo. 

Pohjoinen Teollisuus 2018 –tapahtuma
Paikka: Ouluhalli, Oulu
Aika: ke 23.5.2018, klo 9-17 | to 24.5.2018, klo 9-16

Katso lisää: pohjoinenteollisuus.fi
Lue lisää Suurhankeinfosta »

Lisätietoja Pohjoinen Teollisuus -tapahtumasta:
Juha Nyholm
Expomark Oy
tuoteryhmäpäällikkö
p. 050-585 4727
juha.nyholm(at)expomark.fi

Median palvelut:
Eevariikka Ruopas
Expomark Oy
markkinointikoordinaattori
p. 0400-545 645
eevariikka.ruopas(at)expomark.fi

Takaisin