Apuväline 2017: Esteettömyys on yhdenvertaisuuden pohja

09.11.2017

”Yhdenvertaisuus on täydellinen erottelun ja syrjinnän vastakohta. Se on vapautta ja omana itsenä olemista. Yhdenvertaisuus on perusoikeus”, toteaa Invalidiliiton liittohallituksen puheenjohtaja Pekka Hätinen Apuväline 2017 -tapahtuman avajaisissa 9.11. Kolmepäiväinen tapahtuma esittelee alan uusimman teknologian sekä tarjoaa tietoa, näkemyksiä ja kokemuksia kaikenikäisille.

 Pekka Hätinen allekirjoittaa lausumansa Invalidiliiton jäsenten toteamukset itse täysin.

”Yhdenvertaisuuteen liittyy olennaisesti oikeus apuvälineisiin. Ne antavat mahdollisuuden osallistumiseen ja osallisuuteen”, Hätinen sanoo.

Henry Manni

Henry Manni

”Esteettömyys on yhdenvertaisuuden pohja. Jos ei pääse kotoa liikkeelle tai saa yhteyttä ihmisiin, ei ole myöskään mahdollisuutta toimia, verkostoitua tai toteuttaa itseään”, sanoo paralympia- ja MM-mitalisti, ratakelaaja Henry Manni. Moninkertainen Apuväline-tapahtuman kävijä puhui torstaina Invalidiliiton Kohti esteetöntä ja yhdenvertaista Suomea -seminaarissa.

Mannin arkeen kuuluu oman kodin rakennusprojekti. Esteettömyys on hänen kodissaan yhdistelmä lukuisia pieniä huolella mietittyjä ratkaisuja. Sitä sen tulisi olla myös julkisilla paikoilla ja koko yhteiskunnassa. Liikkumisen lisäksi esteettömyys on esimerkiksi tiedon kulkua myös silloin kun vaikkapa aisteissa on rajoitteita.

Mannin tulevassa kodissa on tilaa liikkua. Sisäänkäynnit ovat esteettömät, kynnykset minimaaliset. Pääovelle johtaa lämmitetty luiska, ja lattiatasossa oleva terassikansi kiertää taloa ja johtaa takapihalta asfaltoidulle etupihalle.

”Kaikki lähtee suunnittelusta. Oman kodin suunnittelussa olen ollut itse mukana jokaisessa vaiheessa. Kun rakennus tehdään alusta alkaen esteettömäksi, sitä ei edes huomaa”, Manni sanoo.

Hän kannustaa pohtimaan esteettömyyttä myös kodeissa, joissa siihen ei suunnitteluhetkellä ole tarvetta.

”Tulevaisuudesta tai mahdollisista seuraavien asukkaiden tarpeista kun ei voi tietää etukäteen”, Manni sanoo.

Esteettömät ratkaisut helpottavat jossain vaiheessa elämää jokaisen arkea. Julkisissa rakennuksissa esteettömyydestä tinkimiseen ei ole hyvää syytä.

Yhdenvertainen Suomi -tunnustukset mahdollistamisesta ja avoimuudesta

Yhdenvertaisuus-palkitut

Yhdenvertaisuus-tunnustuspalkinnon saajat

Apuväline 2017 -tapahtuman avajaisissa jaettiin Suomen Messusäätiön lahjoittamat Yhdenvertainen Suomi -tunnustuspalkinnot tahoille, jotka ovat tehneet merkittävää työtä vammaisten ihmisten yhdenvertaisuuden hyväksi. Raati valitsi yleisön ehdotusten joukosta kolme palkinnon saajaa:

Teuvo Heikkonen on elämäntyöllään edistänyt näkövammaisten tiedonsaantia. Palo asiaan puuttumiseen alkoi omakohtaisesta kokemuksesta jo lapsuudessa. Tiedonsaannin heikkous on merkittävä näkövammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta kaventava asia. Heikkosen johdolla Näkövammaisten liitto kehitti palvelun, joka tuo sanomalehtiaineiston päivittäin näkövammaisten luettavaksi. Palvelu kattaa nykyään kymmeniä lehtiä ja se on käytettävissä älypuhelimilla ja tietokoneella.

Tampereen Pallo-Veikkojen sähköpyörätuolijalkapallojoukkueen taustahenkilöt ovat pyyteettömällä ja ennakkoluulottomalla työllään saaneet Suomessa uuteen lajiin kokoon joukkueen ja luoneet sille puitteet toimia. Tämän porukan työ edistää vaikeastikin vammaisten henkilöiden liikunnan harrastamisen mahdollisuuksia.

Bloggaaja Anna Giss tekee Lusikoita kiitos. -blogissaan esimerkillistä työtä, joka nostaa liikuntavammaisten asemaa ja tarjoaa tietoa somessa. Hän kertoo Instagramissa ja YouTubessa avoimesti elämästä sairauden ja liikuntavamman kanssa, mikä kannustaa myös muita nuoria puhumaan vaikeistakin asioista.

”Blogin lukijat kertovat, että sen seuraaminen saanut silmiä auki ja lisännyt ymmärrystä. Lukijoissa on niin hoitohenkilökunnan edustajia ja ihmisiä, joita kipu tai esteettömyys koskettaa henkilökohtaisesti. Heissä on ihan tavallisia suomalaisia ihmisiä”, Giss sanoo.

Lavalla Pekka Hyysalo, sote-panelistit ja pyörätuoleilla liikkuva Pellejengi

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa pidettävä Apuväline 2017 on  apuvälinealan suurin tapahtuma messuosastoineen, ohjelmalavoineen ja seminaareineen. Se on mahdollisuus tutustua uuteen teknologiaan, kuulla vertaiskokemuksia ja asiantuntijapuheenvuoroja sekä viihtyä.

Apuväline 2017 jatkuu vielä 10. ja 11.11. Tapahtuman pääpuhuja Pekka Hyysalo kertoo oman tarinansa perjantaina. Sote-uudistus ja sen vaikutukset apuvälinealaan ovat esillä perjantain klo 13 paneelikeskustelussa. Panelisteina ovat kansanedustaja Juha Rehula, Sosiaali- ja terveysministeriön erityisasiantuntija Riitta Saksanen, Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen muutosjohtaja Harri Jokiranta sekä emeritusprofessori Pentti Arajärvi. Lyhyet alustusvideot, joissa apuvälineitä tarvitsevat henkilöt esittävät kysymyksiä panelisteille, ovat nähtävissä Apuväline-tapahtuman Youtube-kanavalla.

Blogi- ja Some Cornerissa esiintymässä ja tavattavissa ovat mm. Esteetön ja kaunis koti -blogin Sanna Pesola, Palmuasema-nimistä esteettömän matkustamisen blogia pitävä Sanna Kalmari sekä sairastamisen, kivun ja kuntoutumisen kautta maailmaa katsova Anna Giss.

Lauantain perhepäivänä ohjelmaa on tarjolla koko perheelle, esimerkkinä kello 12.30 alkava SirkusRakkausPumPumin pyörätuoleilla liikkuvan Pellejengin katushow. Tapahtumassa nähdään myös muun muassa pyörätuolitanssiesityksiä, cheerleadingia ja Opas- ja avustajakoirien näytös. Ohjelmaan voi tutustua tapahtuman verkkosivuilla.

Koko Apuväline 2017:n ajan liikunta ja urheilu ovat vahvasti esillä. Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n organisoimassa Liikuntamaassa, jossa voi kokeilla yli 30 toimintapisteessä vammaisurheilulajeja ja tutustua harrastusmahdollisuuksiin sekä liikunnan ja urheilun apuvälineisiin.

Apuväline 2017 -tapahtuman järjestävät Expomark Oy ja Invalidiliitto ry. Yhteistyössä ovat Näkövammaisten liitto ry, Sailab ry sekä Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta ry.

Tampereen Pallo-Veikot

TPV Powerchairin tunnustuspalkintoa olivat hakemassa joukkueenjohtaja Mika Nousiainen (takana vas.), valmentaja Jaska-Matti Näykki, Veikko Nousiainen (edessä vas.), Sanni-Kaisa Harinen ja Katariina Talli.

Teuvo Heikkonen

Teuvo Heikkonen sai tunnustuksen elämäntyöstään näkövammaisten hyväksi.

Anna Giss

Anna Giss sai tunnustuksen Lusikoita kiitos. -blogistaan.

Takaisin